Kauppa

Ajanvaraus

Yhteystiedot

Tutustu

Perhegolf

Harjattulassa perheet pelaavat ja harjoittelevat yhdessä. Mukaan ovat tervetulleita ketkä tahansa lasten ja nuorten kanssa pelaavat – myös isovanhemmat, kummit tai kaverit. Nuorimmat kentällä pelanneet ovat olleet kuusivuotiaita. Kaikki peli-intoiset pääsevät pelaamaan ja pelataan niitä pelimuotoja, mitä milloinkin haluamme. Pikkujuniorit voivat taitojen salliessa pelata myös keskenään ja tarvittaessa joku aikuisista voi lähteä junnuryhmään mukaan. Perhegolf on HGCC:n jäsenille.


Kesän 2025 harjoitukset ja teemat

Kesällä harjoitellaan jälleen yhdessä Harjattulassa pe 13.6. alk. Kokoontuminen Harjattulassa klo 17.45 rangella. Treenit aloitetaan yhdessä lyöntejä kertaamalla ja jatketaan eri teemoilla mm. hiekkalyönti, lähestyminen, lähipeli ja puttaaminen. Harjoituksiin tulee ilmoittautua ennakkoon. Yhteiset treenikerrat ovat maksuttomia.

Yhteisten treenikertojen lisäksi varataan jälleen perhegolfaajille käyttöön lähtöaikoja perjantaisin 23.5. alk. Halukkaat perheet pääsevät näin pelaamaan 3–9 väylää oman aikataulun ja toiveiden mukaisesti omatoimisesti.


Kesän teemat

pe 13.6. Ulkokausi alkaa; peruslyöntiharjoituksia ja pelietiketti kuntoon, harjoitellaan pelitilanteita
pe 18.7 Bunkkeri tutuksi – hiekkalyönnit ja puttaus
pe 8.8. Pituutta ja tarkkuutta lyöntiin
pe 12.9. Kesäkauden huipennus, leikkimielistä kisailua ja pientä tarjottavaa, aloitus klo 17.15

Rangepallot kuuluvat harjoituksiin. Tapahtumassa on käytössä myös lainamailoja kaiken kokoisille osallistujille. Otathan kuitenkin mahdollisuuksien mukaan omat mailat mukaasi. Ilmoittautuminen treeneihin aina ennakkoon perhegolfin WhatsApp-ryhmässä, voit pyytää liittymistä ryhmään Caddiemasterilta .

Seuran pro Larri Vermola on lupautunut myös osallistumaan osaan treeneistä, jolloin lyöntejä voi treenata myös yhdessä pron kanssa, näistä kerroista tiedotetaan ennakkoon.

Lisäksi aikaisempien vuosien tapaan, olemme varanneet joka perjantaille (alk. 23.5.) kolme lähtöä perhegolfilaisille klo 18.00, klo 18.10 ja klo 18.20. Nämä ovat ns. omatoimitreenejä. Näissä on ollut mukava perheen nuorempienkin pelailla kunnon kentällä. Mikäli olet halukas hyödyntämään perhegolfin lähtöaikoja, varaa sopiva lähtöaika itse suoraan Caddiemasterilta, puh: 040 587 6523. Lähtöaika tulee varata aina ennakkoon ja viim. 2 pv ennen eli keskiviikkoiltaan mennessä, jotta käyttämättömät vuorot saadaan vapautettua muiden varattaviksi. Kierrokselle voi kysellä myös golf-autoa lainaan.

Kierroksen hinta 20 €/perhe, golf-auton vuokra 20 €/auto.

Tervetuloa mukaan kesän perhegolf tapahtumiin!

Ilmoitathan ennakkoon tulostasi tai mikäli sinulla on kysyttävää:

Katri Kronström
045 788 18337

Veli-Elias Virtanen
040 029 2415


Sinua saattaa kiinnostaa myös